Höögiböög ja halloween-huomenta! Blogini on jälleen (tai edelleen) joutunut ikävän heitteille mutta eihän nyt lokakuuta voi sivuuttaa ilman edes jonkinnäköistä kauhulootan läpiräpiköintiä. Tällä kertaa settimme kuitenkin sisältää vain kolme elokuvaa, jotka on vieläpä kaikki ahdettu samaiselle levylle – ensimmäistä kertaa artikkelisarjamme historiassa! ”Boksin” määritelmät siis taas vähäsen ottavat ja taipuvat.
Julkaisu on ulkoisilta ominaisuuksiltaan, höm, mielenkiintoinen. Kansikuva on taas revitty mistä sun lie ja graafinen taitto muistuttaa enemmän jotain energiajuomatölkkiä kuin DVD:tä täynnä kauhuelokuvia. Sikäli kansi ei kyllä valehtele että ainakin yhden ihmissusiaiheisen elokuvan paketti näemmä pitää sisässään. Iskä-osaston sanaleikki otsakkeessa on toki sinällään aina kehuttava asia.
Takakannen turinoista ja yleisestä käppäisyydestä voisi päätellä juttujen olevan sitä ihka-aitoa public domain -kamaa mitä tällä palstalla on aiemminkin tarjoiltu, mutta eihän siinä mitään: ihan hauskojakin juttuja niidenkin parista löytyy. Tai voi löytyä. Löytyykö nyt? Vain yksi tapa ottaa selvää…
La Furia del Hombre Lobo (1972)
Tunnetaan myös nimillä: Fury of the Wolfman; Wolfman Never Sleeps
Ohjaus: José María Zabalza
Pääosissa: Paul Naschy, Verónica Luján, Perla Cristal
Genre: Kauhu
Paul Naschy on jo Boksikatsauksesta ennalta tuttu ja onhan toki ajatuksena kutkuttavaa nähdä tämä Espanjan Ihme tällä kertaa Lon Chaney Jr:n tunnetuksi tekemässä karvakuosissa. Takakansi lupailee lisäksi Susimiehen ja yetin yhteenottoa mutta suureksi pettymykseksi tätä ei varsinaisesti näytetä vaikka asiasta jutellaankin.
Sen sijaan näytetään kyllä määrättömät määrät tönkköä postailua sekä jonninjoutavaa rupattelua enemmän tai (useammin) vähemmän kiinnostavista aiheista. Näin ollen ei tämä Naschy -suoritus voi mitenkään pärjätä El Espanto Surge de la Tumban mahtavuudelle; etenkään kun verijuttujakaan ei löydy. Ihmissusi itsessään on sentään vallan hauska.
Toisaalta kyseessä mahtaa kyllä, hirmu hienon englantidubbauksen lisäksi, olla jonkin sortin uusiksileikkaulu tai jopa sensurointiversio sillä yläpuolelle linkattu traileri sisältää monia sellaisia otoksia joita en nähnyt itse elokuvassa – ellen sitten ollut vajonnut koomaan juuri niiden kohdalla. Yhdessä kohtaa ihmissutemme on myös elokuvan pahattaren ruoskittavana kahlehdittuna seinään kiinni, ja seuraavassa kuvassa hän läiskähtää ikkunasta pihalle. Tulee väkisinkin tunne, että noiden kahden otoksen väliin olisi kuulunut jotakin. Kaiken lisäksi yläpuolisessa trailerissa on parempi kuvanlaatukin kuin juuri katsomassani DVD-elokuvassa.
Juoni… oli varmasti olemassa siellä jossakin; sen seuraaminen uuvuttavuuden suossa vaan oli valitettavan haastavaa. Joku nainen kuitenkin paljastuu pahaksi natsitiedemies Von Wolfsteinin (niin tietysti) tyttäreksi, jolla on omia, paheellisia kokeita menossa linnansa kellarissa. Hän tahtoo mm. luoda armeijan aivopestyistä kyläläisistä, ja sisäsiistiksi koulittu ihmissusi kuulostaisi just nyt aika hyvältä. Naschy löytää tietysti sitten myös kivan tyttösen jota suojella pahattaren aikomuksilta. Tämän lisäksi joku Oopperan Kummitus -tyyppinen kaapu+naamari -kaiffari hiihtää maisemissa vaikuttaen kuitenkin enemmän siltä, jos joku olisi tilannut Michael Myersin Wish.comista.
Ihmissusi siis näyttää ihan OK:lta; eihän sillä mitään muotoiltuja osia ole mutta karvoja on naamaan jaksettu liimailla kiitettävästi. Lisäksi hampaat ovat hurjat ja kynnet terävät. Ensimmäinen, suoraan noista Universalin kuuluista elokuvista varastettu häivyttelymuuntautuminen oli vieläpä toteutettu vallan pätevästi. Välillä sushukkamme liikkua jolkottaa nelin kontin päästellen Cookie Monster -örvellyksiä, välillä taas käppäilee selkä suorana menemään kuin kuka tahansa meistä mitä rennoimmalla sunnuntaikävelyllä – usein perättäisissä leikkauksissa.
Valitettavan köyhäksi vaan jäi elokuvan saldo. Mitään ei oikein tunnu tapahtuvan ikäkausiin ja suurin huomio keskittyykin luotettavan mahtavasti toteutetun pan&scannaukse kämmäilyn tarkkailuun. Ohjaaja tuntuu suosivan kuvia naisten molemmista silmistä erikoislähikuvissa, mutta koska kummatkin okuläärit eivät ole 4:3 -typistettyyn kuvaan mahtuneet, on näissä otoksissa laajakuva sitten vaan yksinkertaisesti litistetty lättänäksi uuteen muotoonsa. Briljanttia! Tehkää niitä taiteellisia valintoja, eläkää sitä elokuvaa!
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä (jos mitään) tästä versiosta puuttuu muihin leikkauksiin nähden ja miten versiot muutenkin poikkeavat toisistaan. Jos tästäkin olisi alun pitäen löytynyt kaikkea hauskaa kuten verta, kahjouksia ja ruokottomuuksia, tunnen itseni taas kerran hitusen petetyksi.
El Barón del Terror (1962)
Tunnetaan myös nimillä: The Brainiac; Baron of Terror
Ohjaus: Chano Urueta
Pääosissa: Rubén Rojo, Ofelia Guilmáin, Abel Salazar
Genre: Kauhu
Espanjasta sitten Meksikoon ja nyt saavutetaan parikin ”ekaa” tälle artikkelisarjalle: taitaapa olla Boksikatsauksen paitsi varhaisin, vieläpä ensimmäinen mustavalkoinen pätkä kyseessä! Tiettyjä rajapyykkejä siis otetaan jatkuvasti kiinni ja sillä lailla.
Kaiken lisäksi El Barón del Terrorin juonta jaksoi jopa seurata. Herran jumala! Se ei toki tarkoita, että kyseessä kaikkein konventionaalisin stoori olisi, mutta ihan hauskaa monsterimälläystä kuitenkin.
Filmi alkaa armon vuodesta 1662 jolloin Espanjan Inkvisitio tuomitsee pirullisesti hekottelevan paronin kuolemaan roviolla. Pahalainen kuitenkin vannoo kostoa kolmensadan vuoden päästä kun sama komeetta jälleen porhaltaa taivaalla kun tapahtumahetkellä. Alkukohtaus jäi mieleeni lähinnä siksi, että tuomarina toiminut kaapuhyypiö kuulosti levyn dubbauksessa tasan siltä Plan 9 from Outer Spacen kertojatyypiltä.
Vähemmän yllättävästi leikkaamme täältä sitten elokuvan tekohetkeen jolloin, kippas kappas, se samainen komeettahan se taas taivaalla vipeltää. Tätä tiiraavat elokuvan päähenkilöiksi muodostuva tähtitieteilijäpariskunta oppi-isineen. Komeetta itsessään on toteutettu nerokkaasti lähinnä projektorikalvon ja valkoisen maalin avustuksella.
Taivaankappale tuntuu sinkauttavan jotakin läheiseen puistoon ja sinne päähenkilömmekin sitten säntäävät. Ja kukahan se sieltä käppäisi vastaan ellei arvon paronimme. Protagonistien tietämättä hän on nyt todellakin tullut kostamaan hänet tuominneitten jälkeläisille (jotka tottakai edelleen kaikki asustelevat siinä samassa pirun kylässä), metodinaan näiden aivojen imeminen kallon läpi. Ajatteluelimiä hän nykyään myös tarvitsee elääkseen ja uhriensa imppaamisen lisäksi säilyttelee varasemmoisia ”lääkkeenään” puisessa arkussa olohuoneessaan. Vähän Re-Animatorin muinaista mainoslausetta mukaillakseni: ”Paronilla on oikein mainiot aivot päässään. Ja toiset kämpässään iltapalaksi!”
Eikä siinä vielä kaikki! Aivojen imeminenhän luonnollisesti onnistuu sillä tavoin, että saavutettuaan kohteensa luottamuksen uusilla hypnoosivoimillaan paroni muuntautuu jonkinlaiseksi, Natsi-Saksan propagandajulisteen juutalaiskuvituksen ja hetkeksi pallogrilliin sulamaan unohdetun, 80-luvun Trolli-lelun sekoituksen näköiseksi, isopäiseksi demonimöhkyläksi jolla on molemmissa käsissä lenkkimakkaraa muistuttavat imukuppihommelit. Lisäksi hän osaa myös haamumaisesti katoilla ja ilmestyä häivytyksen ihmeen kautta.
Koska saatanallisten noitailujensa lisäksi paroni tuomittiin aikoinaan kuolemaan myös ”naitujen naisten ja neitsyeiden viettelystä”, tämän voi kuitenkin koston polulta harhauttaa pienelle väliapajalle tarpeeksi kaunis naikkonen. Poliisi on luonnostaan ymmällään kaupungin uudesta, kummasta murhasarjasta, ja kun ruumiinavaaja ilmoittaa ettei toiselta voi kuka tahansa tahvo varastaa aivoja, toteaa arvon komisaario: ”Rajoittaisivat nuo koulut vähän sitä, mitä ihmisille opettavat! Fiksut kahjot ovat vaarallisia!” Viisauden sanoja, totisesti. Miespuolisen tähtitieteilijän esi-isä on myöskin aikoinaan puolustanut Paronia tämän oikeudenkäynnissä, joka liittyi… johonkin. Varmaankin.
El Barón del Terror liikkuu sutjakkaasti eteenpäin: vain 76 minuutin pituuteen on ahdettu melkoinen määrä tapahtumia, uhreja, typeryyksiä ja sekoilua. Aina Paronin ilmestyessä kuviin alkaa toivoa josko se taas kohta muuntautuisi höperöksi mörkö-alter-egokseen ja juuri koskaan ei tämänkään suhteen tarvitse pettyä. Lopussa kaikki vielä näiden aikojen tyyliin tietysti paketoidaan ilman mitään loppufiilistelyjä mutta eipä sitten jahnattu joutavia sielläkään.
Nautin El Barón del Terrorista paljon, paljon La Furia del Hombre Loboa enemmän vaikka juonikuvausten sekä elokuvien tekovuosien perusteella olisi voinut kuvitella vallan toista. Hyvä pitää muutenkin näissä hommissa mielensä avoimena – joskaan ei niin avoimena, että aivot tippuvat pois. Ties mikä komeettaparooni sen tulisi sitten vielä pistämään poskeensa.
Doctor Blood’s Coffin (1961)
Ohjaus: Sidney J. Furie
Pääosissa: Kieron Moore, Hazel Court, Kenneth J. Warren
Genre: Kauhudraama
Ja vielä ollaan vuotta aikaisemmassa kuin edellinen filmi. Tällä kertaa pysyttelemme kuitenkin väreissä ja ponnahdamme oikein Brittein saarilta – ei sillä, että se missään näkyisi koska meininki on kuin 50-luvun indiekauhuleffoista jos niistäkin editoisi sukkahousuavaruusolennot ja pölykapseliufot pois. Värien olemassaolo tuntuu aika kehnolta vaihtokaupalta.
Elokuvasta noin 97% on pelkkää, turhanpäiväistä jaarittelua kahden tai useamman ihmisen välillä, yhdessä ja samassa, loputtomassa kuvassa joka saattaa vähän näön vuoksi liikkua puolelta toiselle jossakin kohtaa. Aina muutaman repliikin välein pysähdytään lunttaamaan kuvanrajan ulkopuolelle piilotetuista käsikirjoitussivuista että mikähän se seuraava lausahdus taas mahtoi ollakaan. Tästä ei kyllä tule näyttelijöitä syyttää sillä en minäkään tuollaista horinaa vaivautuisi ulkoa opettelemaan.
Tarinassamme päähenkilönä on pikkukylän lääkärin poika, tohtori Blood – ja kyllä, hänen sukunimensä on Blood, ihan oikeasti. ”Tohtori Veren vastaanotolla, kuinka voin auttaa?” Jos ikinä piditte Marvel-hahmo Victor von Doomin nimeä vähän liian kätevänä siihen että tämä sattuu olemaan superroisto, päihittää tämä filmi moiset vallan 6-0. Tohtorimme on klassisten hullujen tiedemiesten tavoin juuri suurten, lääketieteellisten läpimurtojen kynnyksellä mutta tulee potkituksi yliopistosta luvattomien ynnä epäeettisten kokeilujensa takia. Professorina patu joka tuskailee väkinäisen saksalaisaksenttinsa kanssa niin paljon että unohtaa miten näytellä. Pettynyt nuorukainen palaa sitten kotikyläänsä, mielessään tietysti salaisten kokeittensa jatkaminen…
Jos lääketieteen kehittäminen epämoraalisilla keinoilla on mielestänne ihan järkevä sekä tutkailemisen arvoinen teema, älkää huoliko: Doctor Blood’s Coffin kuittaa moiset, monimutkaiset keskustelut tohtorin puolelta silkalla sarjakuvamegalomanialla ja vastustajiensa toimesta taas siirappisen raamatullisella uskontolässytyksellä. Päähenkilön ja kylän leskihoitajan välinen suhde on suunnilleen yhtä kiinnostava kuin kuivuva maali mutta sen kehittymistä seurataan silti lähes harlekiiniromanssin mieleentuovan pikkutarkasti, ettei nyt yleisölle jää mysteeriksi että missä kaksikko käy esim. lounaalla.
Ainut hahmoista joka tuntuu käyttäytyvän kuin ihminen on läheisissä luolissa pörräävä, vanha irlantilainen kaivosmies mutta onneksi tämä tapetaan pois heti kahden kohtauksen jälkeen. Niin ettei yleisö kyseistä tapahtumaa tietenkään näe, eihän nyt elokuvassa saa liian jänniä olla.
Olin jo haukkumassa leffan lisäksi julkaisijan tyystin siitä, että DVD:n kannessa nököttävä ”classic monster movies” on kanssa selkeä valhe tämän filmin kohdalla, mutta saatiinhan sitä ihan loppuviimeiksi tohtorimme kokeiden lopputulos, toisen miehen sydämellä eloon herätetty, vuosikaudet haudassa maannut hoiturin aviomies esiin aikaisekseen mukavankin niljakkaana kalmona. Tästä elokuva ansaitsee toisen pisteensä. Tälläkään ilmestyksellä ei vaan lopulta tehdä oikein mitään pikaista sylipainiottelua lukuunottamatta ja sitten se teelmys jo loppuu. Jos tohtori olisi esitellyt luomuksensa esim. ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä ja lähdetty tästä liikkeelle, olisi johonkin voitu päästäkin. Mutta ai niin, sittenhän koko filmiä ei olisi voitu kuvata kolmessa perättäisessä iltapäivässä ja eihän se nyt käy laatuun.
No eipä siinä, elokuvan tekijöiden tiet ovat sitten kuitenkin vieneet isompiin ja parempiin juttuihin: ohjaaja Sidney J. Furie muistetaan paitsi 80-luvun Top Gun -rahastuksesta Iron Eagle, myöskin Cannonin Superman IV: The Quest for Peacesta. Noissahan ihan jopa tapahtuu asioita joten hienoa että joku on myös todistettavasti ottanut urallaan opikseen aiemmista virheistään.
Ja sitten onkin jo jälleen yhteenvedon paikka: sudet ulvovat korvissa ja lepakot läyskyvät ikkunoita vasten. Vähemmän yllättävästi tämänkertainen käsittelymme kohde ei varsinaisesti audiovisuaalisella laadullaan loistanut – mutta kaippa voisi argumentoida tällaisen, naksuvan ja eltaantuneen, kyseenalaisen karisman tuovan vain tunnelmaa HD-tykittelyyn tottuneen raukan elämään. Laatua ei varsinaisesti lisännyt paketin julkaisseen Vintage Movie Classicsin logon ilmestyminen pitkäksi aikaa Doctor Blood’s Coffinin alalaitaan, joskin tuossa kyseisessä tekeleessä se mahtoi olla yksi kiinnostavimmista, visuaalisista elementeistä.
Valikot seurasivat kansien käppäistä linjaa ja leffojen nimetkin olivat niin pikselöityneitä, että niitä oli suorastaan hankala lukea. Nimi vei aina kunkin tuotoksen kohtausvalikkoon, mistä sitten ensimmäinen chapteri oli valittavissa somaa, mutta ikävän rujosti alkuperäisestä taustastaan leikattua kummituskursoria käyttämällä.
Muistutetaanpa nyt jälleen ihmiskuntaa niistä aiemmista bokseista loppuarvosanoineen:
Rogues Gallery: 7,4/10
Great Comedy Movies: 7/10
Martial Arts Movies: 7/10
Box of the Banned 2: 6,6/10
Greatest Love Stories 1: 6,333/10
Big Drama Movies: 6,25/10
Samuel L. Jackson Collection: 6/10
6 Movie Collection – The Conjuring Universe: 6/10
Stallone & Schwarzenegger: 6/10
Best British Classics Collection: 5,5/10
Thriller Collection: 5,6667/10
Hollywood’s Best: 5,5/10
The Roger Corman Russian Scifi Collection: 5,5/10
Blaxploitation -The Big Payback!: 5,333/10
Horror Collection 2: 5,333/10
Nazi Cult Collection: 5,333/10
Thriller Collection 1: 5,333/10
Best of Action Vol. 2: 5,25/10
Children’s Films Collection: 5,25/10
Playboy Cinema Collection: 5,2/10
Grindhouse Collection: 5/10
Hollywood DVD 12 Scifi Feature Films: 5/10
Horror Collection 5: 5/10
Action Movies: 4,75/10
Best of Thrillers: 4,75/10
Toinen nimetön DVD-Danmark.dk:n neljän leffan setti: 4,75/10
Action & Sci-fi Movies: 4,5/10
Italialaiset Huippuohjaajat: 4,5/10
Thrillers: 4,5/10
Thriller Films Collection: 4,5/10
Fright Night: 4,4/10
Dead Time Stories: 4,3/10
Scifi Collection: 4,2/10
The Best of Dark Label: 4/10
Nimetön DVD-Danmark.dk:n neljän leffan setti: 4/10
Kauhun Täyskäsi: 3,8/10
Psychological Thriller Movies: 3,75
3 Film – 3ple Movies: 3,667/10
5 Horror Movies on Two Discs: 3,4
Serial Killer Collection: 2,4/10
3 Action Film Collection: 2,333/10
Ja kun tämänkertaiset tuotoksensa pisteytetään tällä tavoin:
El Barón del Terror: 7/10
La Furia del Hombre Lobo: 3/10
Doctor Blood’s Coffin: 2/10
…se tarkoittaa, että tasan nelosen arvosanalla settimme jämähtää rankkauksen melko alapäähän, Dark Labelin pyllistysten sekä DVD-Denmark.dk:n sekoilujen huomaan. Eihän tämä kokonaisuutena kummoinen paketti tosiaankaan ollut, mutta vain yhden levyn painoksena ihan El Barónin ansiosta ansaitsee kuitenkin jatkaa olemassaoloaan hellässä huomassani.
PahviPalliBlogi 
8 thoughts on “Boksikatsaus #41: Serial Chillers”